Nyt Iita on ollut meillä 2 kk mutta miten Iita tulikaan meille...
Olin suunnitellut kissan hankkimista vuosia. Sopiva rotu oli mielessä ja kasvattaja jolta pentu otettaisiin. Pentuja ei kuitenkaan tullut. Tätini soitti minulle ja kertoi, että eräs mies ei enää pysty, eikä jaksa huolehtia kissastaan omien ongelmiensa takia. Päätin lähteä katsomaan kissaa, mutta epäilin, että kissa olisi kovin arka tai vihainen (taustojen takia). Kissan nähdessäni ihastuin, se oli toivomani värinen ja tuli hyvin pian luokseni ja antoi silittää itseään. Mikä hauskinta, kissan nimi oli sama kuin lempi nimeni eli Iita:) Niinhän siinä kävi että Iita lähti mukaani. Hetkeäkään en ole katunut.
Iita on reipastunut kovasti alkuajoista. (Niin kuin kuvasta näkyy^^) Aluksi se tuli saunasta vain syömään. Nykyään se kerjää huomiota maukumalla ja puskemalla, hyppää viereen sohvalle ja on kiinnostunut mitä kotona tapahtuu. Vessaan on tultava aina mukaan, suljetut ovet ovat Iitalle kauhistus. Välillä huomionhaku tuntuu ylitsepursuavalta, silloin mietin että kissakaverista voisi olla Iitalle seuraa. Sylikissa Iita ei kuitenkaan ole.
Vieraisiin suhtaudutaan varauksella. Tosin nyt Iita uskaltaa jo tulla vieraita ovelle vastaan,
eikä lähde karkuun edes silitettäessä. Uudet asiat ja kovat äänet pelottavat sitä edelleen.
Imurin nähdessään Iita katoaa sängyn alle.
1 kommentti:
Olipa mukava kuulla että Iitalla kaikki hyvin. Iita on kissa, joka jää mieleen. Olemme tuntenneet Iitan pennusta asti ja toimineet sijaishoitajina. Kaikkea hyvää teille toivottavat alakerran väki.
Lähetä kommentti