Iitaa muistellen

Viime kuun alussa jouduin tekemään raskaan päätöksen. Päästin Iitan sateenkaarisillalle luotamme. Päätöstä olin miettinyt jo jonkun aikaa, mutta lopulta päätös tuli nopeammin eteen, koska Iitan tila heikkeni nopeasti. Ikävä on kova ja välillä tulee kyyneleet silmiin tai haikea olo kun kaikki asiat muistuttavat Iitasta. Välillä unohdan, että Iitaa ei ole, että en esimerkiksi tarvitse enää sen harjaa tai valjaita tai se ei enää vastaa minulle kurisemalla.

Iita oli yli puoli vuotta pissaillut vääriin paikkoihin. Käytin sen lääkärillä ja kysyin neuvoja. Hoidettavaa sairautta ei löytynyt. Koitin eri tavoin saada sen lopettamaan pissailun ja miettiä mistä se stressaantuu, mutta mistään ei ollut apua. Mietin jopa sitä, että etsisisin sille uuden kodin, mutta minusta se ei ollut aralle, stressaantuvalle jo kertaalleen luottamuksen menettäneelle kissalle oikea ratkaisu. Loppuaikana Iita ei pystynyt pidättelemään enää ollenkaan. Iitan turkki muuttui takkuiseksi, eikä se jaksanut enää pitää itsestään huolta. Iitan elämänhalu hävisi, se söi huonosti ja halusi vain levätä. Vaikka varsinaista sairautta ei löytynyt, se tuntui kärsivän kivuista, joten lopulta jouduin antamaan periksi ja viemään sen lopetettavaksi. Kalle jäi selvästi kaipaamaan Iitaa. Se tutki kotia ja maukui etsiskellen ystäväänsä. Iitan lähdön jälkeen Kalle on maannut useammin ihmisen lähellä ja kaivannut huomiota. Kalle on myös maukunut enemmän ja ollut tyytymättömämpi. Se on esimerkiksi aloittanut nurinan huomatessaan että lähden kouluun. Iita opetti minulle paljon kissoista ja varsinkin aran kissan "kesyttämisestä". Iita muuttui paljon neljässä vuodessa meillä ollessaan; siitä tuli paljon rohkeampi ja hellempi ja se oppi luottamaan ihmiseen paremmin. Iita ei enää raapinut silittäessä ja antoi harjata ja tehdä muut hoitotoimenpiteet. Itseäni olen lohduttanut ajatuksella, että Iita sai meidän luona neljä hyvää lisävuotta, jolloin siitä pidettiin huolta ja rakastettiin täydestä sydämestä. Se sai myös leikkiä kissakaverin kanssa ja opettaa kallen tavoille.

Iita tulee olemaan sydämessäni vaikka jouduinkin siitä luopumaan. Iita oli minulle niin rakas, etten halunnut tuottaa sille lisää stressiä ja kipua, siksi päädyin raskaaseen päätökseen. Toivon että blogia lukevat ihmiset ymmärtävät miksi päädyin tähän ratkaisuun, eivätkä tuomitse minua. Iita tulee olemaan minulle aina SE kissa. Iitaa lämmöllä muistaen <3

Kattihaaste 10: kissaystävät/sukulaiset

vieressäsi on hyvä olla


Omistajalla oli aikaa kirjotella blogiin kun talviflunssa yllätti. Iita ja Kalle pitivät seuraa makoillen lähellä ja niinpä niistä oli hyvä näppäistä kuvia. Iita ja Kalle tulevat hyvin toimeen ja nukkuvat usein aivan lähekkäin ja pesevät toisiaan, joten uskaltaisin sanoa niitä ystäviksi :)
Iitan sukulaisista en tiedä mitään, mutta Kalle sisaruksineen löytyy täältä http://www.micatburmilla.com/pentueet.php?lang=fin&id_litter=B (Kalle on keskimmäinen)

Kalle nauttii Iitan hellyydenosoituksista, ainakin hymystä päätellen


eiköhän se kuvaaminen jo riitä, me halutaan nukkua!

Onneksi on ollut nuo kaksi kissaystävää kotona piristämässä, niin on jaksanut sairastaa. Mielestäni kissalla on parantava vaikutus ihmiseen, nautitaan siis karvakeristämme!

Kattikuvahaaste 8: Ikkunassa

Mitäs siellä nyt liikkuu?

Olemme laittaneet nyt kahtena talvena lintulaudan ikkunan edessä olevaan puuhun, jotta Iita ja kalle voivat seurata lintujen touhuja. Kalle varsinkin viihtyy ikkunan edessä säksättäen linnuille, Iita katselee lintuja rauhallisemmin, mutta innostuu myös välillä juoksemaan ikkunasta toiseen lintujen perässä. Lintulaudalla vierailevat oravat saavat Kallen tärisemään jännityksestä. On lintulaudalla nähty joskus hiirikin.



Ikkunasta näkyvä lintulauta ja karvainen kaveri

Joku voisi ajatella, että lintulauta ärsyttää kissoja, mutta minä olen sitä mieltä, että kissat kyllä lähtevät pois jos eivät tykkää ja lintulauta on ainakin meillä ollut hyvää ajanvietettä kissoille. Sitäpaitsi jos Iita pääsisi käsiksi lintuihin, niistä tulisi paisteja, joten ikkunan kautta ihailu on parempi vaihtoehto senkin kannalta:)

Välillä tapahtumia seurataan maaten ja milloin mistäkin asennosta :)

Ai niin se blogi! Herätys pitkiltä talviunilta

Kalle nuori herra

Pari vuotta vietimme hiljaiseloa, mutta nyt tuli tarve kirjoitella ja päivittää kuulumisia. Kauhukseni tajusin, että Kalle täytti 3 vuotta ja Iita 6 vuotta, eli kissat ovat vanhentuneet puolella blogin alkuajoista. Kissojen iättömyys pitää paikkansa sillä iän karttumista ei Kallesta eikä Iitasta huomaa. No, ehkä Kalle on saanut massaa lisää ja väritys on tummentunut, luonne ei ole kuitenkan muuttunut. Iita taas ei ole ulkomuodoltaan muuttunut, vaikka kiloja on koitettu karistaa. Iita on kuitenkin tullut aktiivisemmaksi leikeissä ja kiinnostunut kovasti ulkomaailmasta. Iitan kanssa olisikin tarkoitus valjastella aina säiden suosiessa. Kallekin tykkää ulkona liikkumisesta, mutta on niin arka kylmälle, että valjastella voimme vain kesällä.

kahteen vuoteen on mahtunut paljon. Kissat ovat olleet onneksi terveitä, eikä eläinlääkärissä ole tarvinnut käydä kuin rokotuksissa. Olemme muuttaneet omakotitaloon, jossa on enemmän tilaa juosta ja monia ikkunoita joista katsella. Portaat ovat olleet erityisen mieleiset, valitettavasti suuresta kiipeilypuusta jouduimme luopumaan matalamman huonekorkeuden takia, mutta portaikosta löytyy osa vanhasta kiipeily/raapimapuusta. Piha on myös suuri ja mielenkiintoinen, harmia kesällä ovat vain tuottaneet muurahaiset jotka pistelevät tassuja.

Kesällä pelkäsin menettäneeni Iitan kun se karkasi kotipihasta naapuriin. Oli se kerran aikaisemminkin karannut oven raosta, mutta tuli muutamassa minuutissa takaisin. Tällä karkureissulla se oli 8 tuntia. Ehdin jo huolestua kovasti ja kävin sitä etsimässä tuloksetta. Loppujen lopuksi naapuri toi Iitan sylissään takaisin. Iita oli säikähtänyt heidän koiraansa ja juossut saunaan piiloon. Naapuri oli huomannut Iitan vasta tuntien päästä, kun Iita oli tullut puskemaan hänen jalkaansa. Tämän jälkeen Iita on ollut pihalla vain valjaissa, kun kesällä se sai liikkua pihassa vapaana valvotusti aina silloin kun olin itsekin pihassa. Iita pysyi hyvin omassa pihassa valvonnan alla tuohon tempaukseen asti ja tuli sisälle kiltisti mukanani. Karkureissun jälkeen en enää ole ottanut riskiä. Kissani ovat olleet sisäkissoja koko meillä olo ajan (ja ennen meille tuloa), myös nyt omakotitalossa asuessa, koska en tykkää ajatuksesta että ne kuljeksisivat naapureiden pihassa ja lakikin sen kieltää. Lisäksi huoli kissoista olisi liian kova jos ne kuljeksisivat.


Iita karkulainen

Tarkoituksena olisi alkaa taas kirjoittelemaan blogiin kissojen kuulumisia ja osallistua kattikuvahaasteisiin silloin tällöin. Uusia kuviakin on luvassa, kunhan kamera saadaan pyyhittyä pölystä :) Nämä kuvat löytyivät arkistoista.